tiistai 7. lokakuuta 2014

Helsingholm - Stenskär

5.-7.9.2014

Iltapäivällä purjehdin kevyessä tuulessa Helsingholmista kotisatamaan hakemaan neidistön mukaan. Takaisin Helsingholmaan tullessa saatiin vene samaan paikkaa laituriin josta iltapäivällä lähdin. Sattumalta tuli vielä vanha ystäväni kylään pulpettiveneellä, oli lähtenyt vain ajelemaan ja ajatuksia tuulettamaan. Illaksi olin varannut saunan parhaaseen auringonlasku aikaan. Hyvät löylyt saatiin taas kerran ja uimassakin käytiin monta kertaa. kivaa olla taas neidistö mukana. Illaksi tuli satama melkein täyteen. Kaunis ja lähes tyyni ilta.

Aamulla alkoi taas kahdeksan jälkeen menojalkaa väpättämään siinä määrin että lähdettiin taas purjehtimaan. Mihis sitä sit mentäis? No Stenskär on sopivalla suunnalla ja siellä on viimeksi oltu joskus 90 luvulla joten olkoon se tämän viikonlopun kohde. Mukavassa sivuvastaisessa ja hienossa ilmassa purjehdittiin Gulkronan kohdalle asti jossa purjeet laskettiin ja loppu matka Stenskärin suojaiseen satamaan ajettiin koneella. Hiukan oli paikat muuttunut vuosien varrella ja meidän veneen syväyskin hiukan kasvanut. Satamakirjan mukaan pitäisi olla vettä 2.5m mutta hiukan ennen laituria otti köli saveen ja matka toppasi siihen, "Pit olema" sanois Virolainen vaan ei ollut. Jotenkin hauskaa kun aina löytyy laiturilta joku joka tietää että on siinä ollut isompiakin veneitä ennen ja kyllä siinä vettä on, jne jne, niin niin ja joo joo... mutta kun me ollaan pohjassa kiinni niin eipäs taida olla. Joo-o, laiturilta on aina helppo huudella. No onneksi volvon taittolapalotkurissa on pakilla hyvä pito ja niin päästiin taas irti savesta ja uutta paikka etsimään. Kokeiltiin vielä toisessa kohtaa ja löydettiin paikka jossa vene juuri ja juuri kellui, kelpaa, eikun köydet kiinni.Oli hieno tyyni ilta ja satamakin tuli täyteen. Käveltiin vielä koko luontopolku ympäri ja käytiin uudessa näköala tornissakin katsomassa. Hieno paikka. Ainoa miinus tulee saunasta, itseä ainakin jaksoi ihmetyttään kun puitteet on näin hienot on sauna omakotitalon kellarissa ja uimaan ei pääse vaikka satamassa olisi monta todella hienoa rantasaunan paikkaa. No jos kauppa käy näinkin niin miksi vaivautua investoimaan? toisaalta ymmärrän ja koska sauna ei saaristolaisille ole niin tärkeä kuin veneilijöille ja laituri on muutenkin aina täynnä, turhahan sitä on pistää muutenkin niukkoja varoja kiinni kunnon saunaan. Sääli se silti on, kunnon rantasaunalla Stenskär olisi saariston helmi ja ilmiselvä Gulkronan perillinen.

Seuraavana aamuna käytiin yrittämässä septin tyhjennystä Pidä saaristo siistinä ry tyhjennys lautalla. pumppasin, pumppasi, ja taas pumppasin ja sitten vielä pumppasin, puolen tunnin päästä oli pakko luovuttaa, yhtään pisaraa ei tullut tankista ulos, ei ollut pumppu kunnossa. Ennenkin huomannut että näissä kelluvissa tyhjennys asemissa on huonot pumput.

Kotiinpäin mentäessä ajetiin Gulkronan ympäri, paikassa jossa nuorempana oltiin melkein joka perjantain kunnes Eva sairastui ja Guvald sulki samantien sataman. Satama oli monta vuotta auki vielä päivävierailuille mutta nyt oli nekin loppuneet ja joka paikassa oli privat kylttejä ja laiturit naruilla suljettuja, sääli. Gulkrona oli saaristomeren hienoin vierasvenesatama, siis minun mielestäni, siellä oli ymmärretty mitä veneilijät haluaa ja hintakin oli halpa ja palvelu erinomaista, harmi ettei sinne enää voi mennä. Kiitos Erikssonin perheelle kaikista niistä vuosista ja hienoista hetkistä ja hyvistä löylyistä, Kiitos!

Kotiin purjehdittiin kevyessä vastatuulessa kryssien ukkospilveä karkuun. Saatiin me sitten kunnon sadekuurokin vielä niskaan mutta mitäs sitten tämähän on purjehdusta ja tässä yleensä kastuu :)

Helsingholmin laiturissa
Helsingholmin satama
Stenskärin väylällä
Stenskärin kylä
Stenskärin näköalatornissa
Stenskärin uusi näköalatorni
Stenskärin sauna on tuolla kellarissa, ei ehkä ihan idyllisin saunan paikka?
Stenskärin satama
Stenskärin laiturissa oli illalla täyttä
Gulkronan yhteisaluslaituri, täynnä privat ja stängt kylttejä