sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Single handed

2.-5.9.2014

Oli aika taas perinteiselle single handed purjehdukselle. Talvella suunnittelin että tämän vuoden yksinpurjehdus olisi ollut Gotlantiin mutta Yliperänainen esitti asiassa protestin ja kotona meillä on demokratia joten kompromissina sovittiin että eteläisin piste on Utö, ei yhtään kauempana. No näillä mennään, onhan sitä kirkossa sovittu että yhdessä päätetään niin myötä kuin vastatuulessa. En tiedä mikä siinä yksinpurjehduksessa oikeen kiehtoo, onko se jännitys? itselle tai mailmalle jonkun todistaminen? vai mikä? Vaikea sanoa, ihmismieli kun on niin metka paikka, keräähän joku perhosiakin... No joka tapauksessa minusta on joskus kiva olla yksin purjehtimassa vaikka kaikki on haastavampaa ja joka asia pitää moneen kertaan miettiä ja silti aina ei kaikki mene niinkuin Trunsöössä.

Tämän vuotinen matka taittui kevyessä kelissä kryssien ensin Trunsööseen jossa sopivasti oli laiturin pää vapaana joten siihen kylkiparkkiin. Laitoin lepuuttajat ja köydet valmiiksi ja tein rantautumissuunnitelman, kaikki meni kuin oppikirjassa ja kun sain veneen kiinni kömpi naapuriveneen ukko ja kysy jos tarviin apua :) En tarvinnut. Ukko päivitteli että oletkos ihan yksin noin isolla veneellä? Kaikkihan on niin suhteellista... Olin taas perinteiseen tapaan näköalapaikalla ihailemassa maisemia ja illalla saunassa ja saunan jälkeen istuin sitloodassa lukemassa kun Puolalaisveneen kippari tuli kysymään josko tulisin mukaan heidän votkan juonti juhliin? Kiitin kutsusta ja totesin että voin tulla mutta votkaa en juo. Oli Puolalaisilla vaikea ymmärtää ettei suomipoika juo votkaa, sitä joutui selittelemään koko illan. No puolalaiset joi sitten minunkin edestä ja kohta oli koko kööri kovassa laulukunnossa, olivat ostaneet Turun pitkäripaisesta 25 litraa Finlandia votkaa viikon purjehdusta varten! veneessä oli 6 ja yksi ei juonut mitään. ohhoh. Olivat vielä hiukan huolissaan että votka loppuu kesken. Kippari meinasi että ellei Suomipoika juo votkaa niin Puolan poika juo senkin edestä, sen kyllä tämän reisun jälkeen allekirjoitan! Ainoan selvän miehistönjäsenen kanssa siinä illanmittaan katseltiin hyviä kohteita saaristomereltä. Ukoilla oli lähtö klo 5 aamulla mutta jotenkin arvasin ettei taida kyllä olla kukaan silloin menossa mihinkään.

Keskiviikkoaamuna nousin ennen seitsemää ja kappas siinähän se oli Puolalaisten vene vielä laiturissa. Aamupalan jälkeen lähdin kohti Utöötä tarkoitus oli olla perillä ennen klo 12 koska silloin alkoi yksi puhelinpalaveri johon aioin osallistua, kevyeen vastatuuleen ajoin suurimman osan koneella, taas oli olo kuin päätään olisi hakannut seinään, sama juttu aina moottoroidessa, se vaan on jotenkin niin pakonomaista perille pääsyn odottamista. No Utössä sitten ei kaikki mennyt ihan nappiin, jostain syystä ei ankkuri ekalla kerralla pitänyt ja jouduin ottamaan uudestaan, toisella kerralla kaikki meni nappiin ja vene tukevasti laiturissa.

Utö on mielestäni kerrassaan upea paikka, varsinkin näin syksyllä ja keväällä kun ei ole paljoa muuta porukkaa. Kesällä sen hohto hiukan kärsii kun joka  paikka on täynnä porukkaa. Patikoin koko saaren joka kolkkaan ja istuin kappelissakin mietiskelemässä, oikein hieno lepopäivä. Seuraavana aamuna lähdin taas purjehtimaan kohti...? No ei taaskaan ollut mitään suunnitelmaa, antaa tuulen viedä ja katsotaan sitten kun kyllästyn purjehtimiseen mihin ankkuri lasketaan, stressitöntä vailla suorittamisen ja perille ehtimisen painetta. Olisiko kuitenkin että ihminen ihan itse aiheuttaa kiireen ja stressin itselleen omilla valinnoilla? Ensin puhutaan kovaan ääneen että on kiire ja stressi ja surkutellaan kohtaloa vaikka kaikki on oikeasti omissa käsissä? Usein se vaatii jostain luopumista ja se sattuu. Tai onkohan se niin ettei sitä itse edes ymmärrä että asioihinsa voi oikeesti vaikuttaa ja kiire on aina itseaiheutettua? minulle on ainakin käynyt näin useinkin vaikka nykyään pyrin kyllä siitä pois ja yritän elää tässä hetkessä nauttien elämän eteen tuomista asioista. Kaikella on tarkoituksensa, tälläkin. Ja aina ne asiat ei ole sellaisia kuin itse haluaisi mutta todellisuutta vastaan on turha taistella, siinä ei väsytä kuin itsensä.

Koko päivän välillä vauhdikkaasti välillä hitaasti purjehtien tulin illalla Helsingholmin edustalle ja päätin jäädä siihen yöksi, sain vielä saunankin ja oli ilo nauttia saunasta ja auringonlaskusta. Kiitos. Seuraavana päivänä oli aika palata arkeen ja hakea neidistö kotisatamasta mukaan purjehtimaan, kaikki loppuu aikanaan. Niin kivaa kuin yksin purjehtiminen onkaan niin on se vaan neidistön kanssa vielä paljon mukavampaa. 

Dömmaskär
Näkymä Trunsön kalliolta
Trunsön kylälaituri
Puolalaisten juhlat Trunsön laiturissa
Utö, Vene tukevasti laiturissa
Utö satama
Majakka hiukan eri kuvakulmasta
Utö kappeli
Täysin purjein 7,6 solmua kohti Sälgskär
Helsingholm satama
Auringonlasku Helsingholman saunan terassilta
Onko onnellisuus asennekysymys?   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti