perjantai 29. elokuuta 2014

Merikarhut

15.-17.8.2014

Muistan jo nuoruudessani katselleeni satamassa isoa matkapurjevenettä jossa oli vihreä lippu saalingissa. Silloin minulle ei vielä selvinnyt sen tarkoitusta mutta vuosien varrella lippu tuli tutuksi samoin aloin miettimään mahdollisuutta sille että ehkä itsekkin voisin joskus olla Merikarhu. Tiesin että pääsyvaatimukset olivat tiukat joten en koskaan edes harkinnut hakemuksen tekemistä, koin itseni liian aloittelijaksi. Vuosia myöhemmin olen tutustunut useampaan Merikarhuun ja saanut kannustusta tutustua toimintaan. Vihdoin koitti tilaisuus tutustua toimintaan ihan paikan päällä kun Markku ja Tarja kutsuivat meidät avoimienovien viikonloppuun. Merikarhuilla on 2 kertaa vuodessa avoimienovien viikonloppu jossa Merikarhut voivat tuoda vieraita tutustumaan toimintaan ja saaritukikohtiin. Kiitos vielä Markulle ja Tarjalle tästä mahdollisuudesta.   

Alla yhdistyksen sivuilta kopioitu esittely yhdistyksen toiminnasta:

MERIKARHUT - SJÖBJÖRNARNA ry


Merikarhut on eri-ikäisten matkapurjehtijoiden yhdistys, joka kannustaa jäseniään matkapurjehdukseen perhemiehistöin. Talvisin järjestämme erilaisia vierailuja ja koulutusiltoja - veneilykaudella nautimme purjehduksesta oman venekunnan parissa sekä yhteisissä tapaamisissa ja eskaadereissa. 

Merikarhut ry on Suomen suurin matkapurjehdusyhdistys sekä jäsenmäärällä että venemäärällä mitattuna. Mukana on noin 2 750 purjehtijaa. Veneitä rekisterissämme on 1 200 eli joka kymmenes pursiseuraan kuuluva purjevene on myös merikarhuvene.

Vuosikymmenten aikana yhdistys on hankkinut kattavan satamaverkoston, joka ulottuu Kotkasta Uuteenkaupunkiin. Satamat pidetään kunnossa talkoohengellä.

http://www.merikarhut.fi/

Perjantaina purjehdittiin Högsåran kyläsatamaan jossa oltiin laiturissa toisen SO36i:n vieressä joka oli Virolaisessa omistuksessa. Käytiin kylällä kävelemässä ja rantapuodista suklaata ostamassa, Emmy kävi vielä uimassakin. Aamulla lähdettiin Kasnäsiin tankkaamaan vettä ja dieseliä ja sen jälkeen suunnattiin keula kohti ensimmäistä kohdetta. Markku opasti puhelimessa satamaan ajon joka oli "hiukan" jännittävä johtuen edellisen kesän traumaattisesta onnettomuudesta, vieläkin olen hiukan säikky matalissa ja karikkoisissa vesissä. Satama oli erittäin suojaisassa laguunissa jossa oli muutama merikarhuvene laiturissa, laiturin olivat uudet ja siistit, koko saari oli hyvin hoidettu ja heti näki että purjehtijat ovat tehneet itselleen sataman. Kaikki oli viimeistä yksityiskohtaa myöden mietittyä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja olo oli heti kodikas. Mainittakoon vielä että ennen saareen tuloa minua kieltämättä hiukan jännitti miten meihin suhtaudutaan koska emme ole jäseniä, mutta pelkoni oli täysin aiheeton, meidät otettiin hyvin vastaan ja porukka oli mukavaa. Käveltiin saaren ympäri ja tutustuttiin myös saaren länsipuolella olevaan satamaan joka myös oli suojaisa ja hyvin hoidettu. Päivällä tuli vielä kova sadekuuro ja ukkonen päälle jonka aikana syötiin ja iltapäivällä lähdettiin seuraavaan tutustumiskohteeseen. Seuraava kohde oli ulkomeren laidalla ja saaresta näkyi Bengtskärin majakka. Paikka oli karun kaunis ulkosaariston saari jossa suojaisa satama, tukevat laiturit. poijut ja tietysti sauna ja tupa. Illalla tuli pari muutakin venettä ja tunnella oli rauhallinen ja ystävällinen. Näin huonounisena täytyy myöntää että oli mukava olla satamassa jossa kukaan ei huudata musiikkia, huuda ja räyhää illalla vaan kaikki saa nukkua rauhassa.

Kaiken kaikkiaan meille jäi todella positiivinen kuva Merikarhuista ja satamista joissa kävimme, kaikesta näki että purjehtijat ovat tehneet satamat purjehtijoille, satamat oli suojaisia ja hyvillä paikoilla. Ihmiset olivat ystävällisiä ja meidät otettiin hyvin vastaan. Ja näin Suomenruotsalaisesta näkökulmasta oli myös positiivista että yhdistys on täysin kaksikielinen.




Högsåran kyläsataman kahvila
Jokaisessa satamassa on vieraskirja johon satamaan tultaessa käydään kirjautumassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti