torstai 3. heinäkuuta 2014

Hanö - Allinge, Bornholm

30.6.2014

Aamulla heräsin kun aallot paukku veneen perää päin ja huomasin että tuuli tulee suoraan sisään satamaaltaaseen ja on selvästi yltymään päin. Veneissä alkoi kuhina kun ankkurit päästivät ja keulat ottivat laituriin. Meidän ankkuri piti. Satamassa oli jo tekemisen meininkiä kun veneet yksi toisensa jälkeen lähtivät ulos merelle, me perässä. Aallonmurtajan ohitettuamme tuli yllätys, tuuli 1-2 m/s kun satamaaltaassa oli 5-7 m/s. Mitä ihmettä? luulin että mennään niin että laita viistää vettä ja nyt seistään melkein paikallaan. on tää kumma paikka tuulten suhteen. Vieressä ollut erittäin hieno Linjet 37 lähti meitä ennen ja oli n.1nm edellä. Voitte varmaan arvata jo jatkon, maaottelu! taas mennään, genaakkeri heti ylös. Tuuli niin heikkoa ettei edes se pysynyt kasassa vaan roikkui ja paukkui edestakaisin. Ruotsalainen jo viritteli spinnua muttei saanut siihenkään henkeä. Tätä kesti n.30min kunnes yhtäkkiä tuuli alkoi ja kohta mentiin 60 asteen tuulikulmaan niin että kannelle tuli vesi. Ruotsalaiset yhtäkovin tai kovemmin edellä. Sitten tuuli yltyi ja meni vielä enemmän vastaiseksi, taas genaakkeri alas ja genoa ylös. Ruotsalaisilla joku iso kevyen tuulen kryssipurje ylhäällä. Ei tavoitettu, AIS mukaan menivät 0.5 solmua meitä lujempaa. Tätä kesti taas varmaan vaan 30min kunnes tuuli kääntyi enemmän myötäiseksi joka mahdollisti genaakkerilla purjehtimisen, no tietty genaakkeri taas ylös ja nyt alkoi Adriana soittamaan, mentiin n. 1solmua kovempaa kuin ruotsalaiset ja kohta oltiin jo rinnalla. Sitten tuli neidistölle nälkä ja yliperänaisen piti mennä ruokaa laittamaan ja limiitillä purjehtiminen piti loppua. Genaakkeri alas ja genualla jatkettiin, vauhti kylläkin tippiu n.1,5solmua ja maaottelu oli oteltu. Hauskaa oli taas genaakkerilla purjehdus. Loppumatkasta saatiin vielä 10 m/s vastainen tuuli ja lopussa kryssittiin purjeet pohjaan reivattuina Allingen satamaan. Hieno purjehduspäivä, taas. Matkalla juttelin SSB radiolla Suomeen tuttujen kanssa ja signaalit oli kovia kaikki sai 59 raportit. Hyvin toimi SSB vaikka kännykässä ei ollut kenttää ja VHF kantaa sen 10-15nm.

Allingen satama on hieno paikka, niinkuin lähes kaikki muutkin Bornholmin satamat täälläkin hyvin suojaisa ja ahdas satama allas ja paljon veneitä. Olen tätä sanonu jo aikaisemminkin monta kertaa, jos Kemiönsaarelta pitäisi johonkin muuttaa niin Bornholm olisi kyllä listalla ja korkealla, tuo Tanskan kieli kyllä tuottaa "hiukan" vaikeuksia, vielä. Allingessa käytiin neidistön kanssa pitkällä kävelylenkillä ja löydettiin mielenkiintoinen puusta tehty rakennelma jonka tarkoitus jäi epäselväksi mutta hienosti oli tehty ja taisi olla lehtikuusta kaikki.

Toisena iltana kylkeemme kiinnittyi Puolalainen purjevene jossa oli kannella 6 ukkoa, todella ystävällisisä ja koko aika oli joku fendarin kanssa ettei vaan ota kiinni, hetken säätämisen jälkeen oli vene tukevasti meidän kyljessä kiinni ja ukot lähti rantaan, heh kajuutasta ilmestyi aina vaan lisää porukkaa ja lopuksi taisi tulla toistakymmentä ihmistä Adrianan etukannen kautta maihin. Mahto olla ahdasta veneessä? Hauskaa tuntui silti olevan. Todella ystävällistä ja huomaavaista porukkaa. Rannalla bongasin septin tyhjennysmasiinan, oli letku sen näköinen ettei ole ollut käytössä ihan viimevuosina. Mihin Tanskalaiset tyhjentää septinsä kun EU kieltää sen mereen tyhjentämisen? Ruotsissa oli sama meininki... Vai onko todellakin niin että joku uhmaa EU:n mahtikäskyä? Vai onko niin että ne EU:n "mahtikäskyt" onkin vaan suuntaa antavia neuvoja muille paitsi Suomalaisille? Itämerestä on mielestäni kyllä pidettävä huolta, ehkä EU on tällä kertaa oikeassa...

Pari yötä vierähti Allingen viehättävässä satamassa ja keskiviikko aamupäivällä irroitettiin taas köydet, matka jatkuu...

Välillä pestiin genaakkerin reunaa
Septintyhjennys letku, onkohan ollut koskaan käytössä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti