perjantai 5. heinäkuuta 2013

Matkustamisen riemua

Terveisiä Köpiksestä, täällä edelleen ollaan... varmaan pitkäänkin jos se on SAS kiinni. Piti lähteä Turusta tänään klo 14:15 kohti Köpistä, no kaikki alkoi jo silloin mennä poskelleen. Tuli myöhästymisilmoitus toisen perään ja vihdoin n. 15:10 päästiin matkaan. Kapteeni kuulutti että kahvat on seljällään jotta saadaan kurottua myöhästyminen kiinni. Aika optimisti oli ukko kun lento aika on 1:20 ja tunti lähdetään myöhässä. En tiennytkään että vanha md-81 on semmonen menijä. No eipä vanhan sotaratsun rahkeet riittänyt ja myöhässä oltiin ja paljon. Meidän jatkolento oli juuri lähdössä viereiseltä portilta, minä juoksin kuin aropupu mutta eipä riittänyt minunkaan rahkeet. Portti oli juuri suljettu ja ei auttanut mitkään tinkaukset, kiinni on ja pysyy sano ukko. Jep arvatkaa vaan harmittiko, seuraava lento Amsterdamiin lähtee 19:35. Mepäs siitä paikalta lopsittiin SAS info tiskille. Vaikka kuinka yritin ja täti tiskillä yritti ei mitään ollut tehtävissä, ei mitään kiertotietäkään päästä aikaisemmin. Saatiin me nyt sitten kuitenkin ilmaset pizza palat korvauseksi. Syötiin ja odotettiin kylmä rinki perseen alla, infotaululla kun ei ollut 19:35 lennolle edes porttia varmistettu. Vihdoin tuli portti ja arvatkaa vaan lento on myöhässä :) Taas odotetaan ja minä kun niin rakastan odottamista. No täällä sitä sit istutaan ja ODOTETAAN.

20:00 Hei kone taisi nyt tulla, mahdettaisko me vihdoin päästä jatkamaan matkaa?

00:16 Vihdoin veneellä, siinä se Adriana seisoo samassa paikassa kuin 2 viikkoa sitten. Kiva olla taas täällä ja mitä parasta vaimokaan ei tilannut taksia ja lähtenyt hotellille, kuulemma vene kelpaa :) Mukava myös nähdä että nostimet oli vaihdettu Dynemaan niinkuin sovittukkin. Huomeenna haetaan uudet purjeet ja tuuligeneraattori marinan toimistosta. Tulee työntäyteinen päivä kun kaikki pitää asentaa. Jaa juu unohtu sanoa että kaikki laukutkin tuli liukuhihnalta vaikken olisi kyllä kaiken säheltämisen jälkeen uskonut. Nyt nukkumaan, hyvää yötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti