torstai 27. kesäkuuta 2013

Guernsey - Scheveningen

14.6.2013

Taas ollaan uudessa maassa, Englannissa tarkemmin ottaen kanaali saarilla Guernsey saarella. Tällä kertaa on suuret suunnitelmat viettää täällä yksi lepopäivä eli tarkoitus on lepäillä huominen lauantai 15.6 ja lähteä taas jatkamaan matkaa 16.6 sunnuntaina. Saas nähdä kuin ukkojen käy...


Mukava idyllinen pikkukylä


Satamakapteeni kysyi tullessamme syväystämme, no minä ilmoitin että kaksi metriä tarvittais. No kun vene saatiin laituriin kiinni katselin mietteliäänä kaikuluotaimen näyttöä... Syvyyttä oli 3.9m ja vesi laskee 2.1m kun tulee laskuvesi. Ainakin minun sähkömiehen matematiikalla vettä jää 1.8m ei 2m. No niinhän siinä sitten kävi, ollaan tukevasti pohjassa kun vesi laski. Ekaa kertaa sitten Adriana "kivillä".

 Tuosta me ajettiin hetki aikaa sisään



Löydettiin yhdestä kellarista purjeentekijä tai no ekalla kerralla löydettiin tyhjä paja. toisella kerralla taas tyhjä paja ja vasta kolmannella kerralla oli mestari itse paikalla tosin siihenkin tarvittiin puhelinta. Ovet oli tietty auki koko aika. No mestari lupasi korjata meidän myrskyn riepottelemat srayhoodin ja lazy bagin. Jo perjantai illalla saatiin korjattu sprayhood takaisin ja lauantai aamulla saatiin lazy bag uudella vetoketjulla höystettyhä takaisin. Hintakin oli mielestäni kohtuullinen. Mitä hintoihin yleensä tulee on tämä koko retken tähän mennessä kallein paikka vaikka onkin verovapaata aluetta. Tilattiin lentoliput Amsterdamista kotiin, nyt on aikataulu lyöty lukkoon.

 Saatiin yöksi kylkeen mukava Saksalaispariskunta

15.6.2013
Ette ikinä arvaa missä Adriana seisoo lauantai aamulla? No tankilla tietty, arvatkaa vaan maltettiinko jäädä laituriin kun tuuli ujelsi rigeissä ja satama altaassakin näytti puuskissa 12m/s vaikka joku oli sanonut ettei sinne sovi kuin pystytuuli :) Ollaankohan me jotenkin hätäsiä? Ei kai... merelle lähtijöitä ei ollut jonoksi asti, saatiin ihan rauhassa mennä ulos satamasta.

Satamaman suojasta kun oli päästy oli tuuli 15-17m/s ja puuskissa yli 19m/s. Taas on tekemisen meininki, onneksi saari vielä suojaa aallokolta. Hannu keitti perunat ja paistoi kanapihvit, nam oli hyvää. Kiitos Hannu, meidän peloton laivakokki. Kalevi laski että jos oikein kiirettä pidetään päästään nauttimaan kunnon vastavirrasta kuuluisassa salmessa jonka nimeä en nyt muista. No tällä tuulella ja koneella on pakko päästä läpi vaikka virta olisi kuinka kova tahansa. Ja eikun sinne. Hetken kyllä ajattelin että mahdettiinkohan kaivaa verta nenästä moottorisahalla, no päätetty mikä päätetty sinne mennään. Kovasti kaikki varoitellut ettei sieltä pääse läpi vastavirralla. Eihän Suomalainen usko ennen kuin itse näkee. Nää on aina näitä juttuja joita ei voi järjellä selittää, aina vaan ei halua päästä helpolla vaan pakko päästä koittamaan sitä vaikeaa. Onhan joku tullut tynnyrissäkin alas Niegaran putouksesta. Kokemuksiahan täältä on tultu hakemaan ja eiku genuaa auki ja kokka kohti sitä salmea.

Oltiin ainoa vene menossa salmen suuntaan...miksiköhän, muut taisi olla fiksumpia :)

 "Jaa ei päästä vai, me muuten mennään eikä meinata :)"

Matka salmelle meni mukavasti myötätuulessa kohtuullisen suuressa aalokossa pelkällä genualla. mitä lähemmäs salmea päästiin sitä jyrkemmäksi kävi aallokko kun kova vastavirta alkoi lyhentää aaltojen väliä. Salmeen päästyämme parhaimmillaan näytti loki 8 solmua ja vesi oikein kohisi veneen perässä mutta GPS mukaan matka pohjan suhteen edistyi vain 0.9 solmun vauhdilla. Enpä ole koskaan ennen purjehtinut koskessa vastavirtaan, mielenkiintoinen kokemus. Onneksi tuuli oli vielä 14m/s ilman sitä otaisiin kyllä peruutettu vaikka konekkin oli auttamassa. No läpihän me sieltä tultiin kun kerran meinattiinkin, hiukan siihen meni aikaa mutta läpi tultiin.  Ja mitä me tästä sitten opimme? Tuskin taaskaan mitään :)

Salmen jälkeen alkoi virta kääntyä ja saatiin nautiskella Englannin kanaalissa kovasta myötävirrasta ja myötätuulesta. GPS nakutti yli 10 solmun lukemia pitkät ajat, matka edistyi.

Vesi oikein kohisi veneen perässä vaikka eteenpäin ei juuri menty.


Englannin kanaalin kapeimmassa kohdassa kääntyi tuuli täysvastaiseksi ja laivoja oli todella paljon, laitettiin kone tulille. Joskus takavuosina Bornholmin edustalla ajattelin että ompas paljon laivoja kun niitä väistelin, nyt niitä oli varmaan 10 kertaa enemmän, koko aika oli joku tulossa jostain. No AIS on todella hyvä apu tässä puuhassa ja ilman mitään ongelmia päästiin läpi. Belgian rannikon edustalla oli komeita tuulimylly puistoja.

Auringonlaskut merella on kauniita

Hiukan laivojen valoja, mistäköhän mentäis?
 Rotterdam

16.6.2013

Rotterdamin edustalla Hollannin rajavartioston kumivene ajoi kylkeemme ja pyysivät päästä alukseen, tervetuloa vaan. No kaikki paperit käytiin suurennuslasilla läpi ja minua kuulusteltiin joka asiasta ja koko vene pengottiin läpi perusteellisesti. No luonnollisesti meillä ei laittomuuksia ollut matkassa ja ainoat moitteet löytyi puuttuvasta kartiosta kun kryssittiin koneella purjeet ylhäällä. ja punaisesta dieselistä jota tankattiin Guernseyn saarelta, sitä ei kuulemma olisi saanut tankata. No siihen meinasin jo tulistua, mitä sitten oltais tankattu kun ei muutakaan ollut tarjolla ja lisäsin vielä vuodatukseen että on se nyt kumma jos EU alueella liikutaan ja edes myydään sellaista dieseliä jota ei saa muka käyttää. Tullin ukko armahti meidät, varoitti vaan että Saksassa ollaan vieä tarkempia. Pitäisköhän kiertää Saksa kaukaa? Neuvoivat meille sentään hyvän tankkauspaikan. Poistuivat tyytyväisinä ja toivottivat hyvää matkaa.

Rotterdamin jälkeen aallokkokin rauhoittui, oli muuten epämukava lyhyt terävä aallokko joka ei kyllä tällaiselle tasapohjaiselle nykyveneelle sopinut sitten yhtään. Aika pauke. Tultiin illalla Scheveningenin satamaan joka oli kyllä hirmumyrskyn kestävä. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä hyvin suojattua satamaa, taitaa Pohjanmerellä tuulla joskus.

Sataman suu

Pikku purkkari

Polttoaineen myynti oli kiinni kun tulimme joten "jouduimme" jäämään yöksi. Oli mukava käydä taas kuumassa suihkussa ja syödä hyvin ja mennä NUKKUMAAN. Ai että sitä on oppinut arvostamaan punkkaa joka on paikallaan. Huomenna alkaa viimeinen etappi tällä erää kohti Amsterdamia.

Olisi muuten paljon videonpätkiäkin jos joku osaa kertoa miten ne saa tänne blogiin.




tiistai 25. kesäkuuta 2013

Camaret - Guernsey

13.6.2013

Aamulla alkoi menojalkaa taas väpättämään ja pakko oli taas päästä merelle, muutenhan kovalla työllä ansaitut merijalat katoavat. Niillä on kuulemma tapana kadota kovinkin äkkiä kun jalkojen alla on tukevaa maata.

Tuuli oli edelleen navakkaa (12-14 m/s) ja Biskajan muistot kovasti vielä mielessä mutta menohalut voitti. Sääennuste lupasi vastatuulta alkumatkasta Brestin salmelle asti ja siitä eteenpäin leppoisaa myötätuulta aina Guernsey:n saarelle asti. Kalevi teki tarkat laskelmat virran suunnasta ja voimakkuudesta ja ei aikaakaan kun olimme taas tuulisella merella kryssien moottorin avustamana kohti Brestin salmea. Salmessa Kalevin laskelmat osoittautuivat taas erittäin tarkoiksi, juuri salmeen tultaessa virta kääntyi ja saimme hyvän myötävirran. Harmiksemme muutama isopurjeen ratsastaja hajosi ja isopurje oli pakko ottaa alas.

Taas menossa jo totutusti heti seuraavana aamuna

Vesi lensi kun kryssimme kohti Brestin salmea

Seuraavana vuorokautena ei juuri tapahtumia ollut, ensin hyvässä myötävirrassa ja sitten vastavirrassa kohti Guernsey saarta. Matkapurjehduksessa ei oikeastaan ole juuri väliä virtojen laskemisella, pidemmillä legeillä kun aina osuu useampi jakso, on myötä ja vastavirtoja. Ei siinä paljoa auta kikkailu. Eri asia jos tekee lyhyitä päivä purjehduksia silloin kannattaa ajoittaa menemiset myötävirtaan. Ja mitä me tästä taas opimme? ei yhtään mitään! (Kuuluisa kommodorin sanonta)

Kalevi kävi vaihtamassa alempia ehjiä ratsastajia ylempien rikkoutuneiden tilalle ja niin saatiin taas isopurje ylös, tosin reivattuna.

14.6.2013

Aamulla oli Guernseyn sataman suu edessämme

Hiukan aikaa jouduttiin odottamaan sataman edustalla ennen kuin vesi oli noussut tarpeeksi ja päästiin sisään satamaan. On tämä vuorovesi edelleen sukkela juttu, hetki aikaa sitten samassa paikassa on kuiva merenpohja ja kohta ajetaan 2m syväyksellä samasta paikasta satamaan sisään.

Camaret-Sur-Mer

12.6.2013

Aamulla muutaman tunnin unien jälkeen heräsin, Hannu ja Kalevi vielä nukkui. Kävelin rantakadun hotellille ja tilasin Ranskalaisen aamiaisen. En koskaan ole saanut niin hyvää tuoretta patonkia! Aamiaisen syötyäni oli tarkoitus kävellä 100m päässä olevalle satamakapteenin toimistolla mutta olin niin loppu edellisen legin koettelemuksista etten jaksanut sinne kävellä vaan palasin veneelle nukkumaan. Univelka painoi kovasti hartioita. kun iltapäivällä heräsin seuraavan kerran oli jo olo huomattavasti parempi.

Iltapäivällä käytiin kaupoissa ja täydennettiin veneen muonavarastoja ja vihdoin löydettiin sähköpuhaltaja. Nyt saadaan vene lämpimäksi ja kuivaksi! Illalla tuli Englantilaiset ystävämme kylään ja pyysivät meitä mukaan syömään. Kalevi ja Hannu lähti mutta itse olin edelleen niin väsynyt että menin nukkumaan. Koko päivän ja yön tuuli navakasti, oli kyllä mukava olla laiturissa tukevasti kiinni.

Hiukan kuvia Camaret-sur-mer.

 On se vuorovesi sukkela juttu











Helppoa telakointia

Biskajanlahti

9.6.2013

Aamulla Kalevi ja Hannu vaihtoivat koneeseen öljyt ja suodattimen ja käytiin kävellen katsomassa tankkaus mahdollisuuksia toisessa satamassa ja samalla syötiin paikallisen pursiseuran yläkerran ravintolassa 3 ruokalajin lounas hintaan 9 eur / henkilö!

Itsellä ainakin oli hiukan perhosia vatsassa, oltiinhan lähdössä tähän mennessä pisimmälle legille. Edessä oli 360nm kuuluisaa Biskajanlahtea joka on kovasti tunnettu kovasta merenkäynnistään ja arvaamattomista säätilan muutoksistaan. Aamulla katsottiin sääennusteet ja jokainen ennusti etelänpuoleisia tuulia 5-12m/s eli ei paha keli. Nyt on paras mahdollinen hetki lähteä! Oli kuitenkin yksi ongelma, emme yrityksistä huolimatta olleet onnistuneet löytämään varakanistereita. No Hannu laiturilla kävellessä sattui juttelemaan Norjalaisveneen kipparin kanssa joka oli juuri roudaamassa kahta 25litran kannua ja kahta 2kg kaasupulloa roskikseen! Oli iloinen kun sai antaa ne Suomalaiselle veneelle. Aika tuuri! No eikun köydet irti ja tankkaamaan.

Tankkaamassa ennen Biskajalle lähtöä

Se on menoa sit, seuraavan kerran köydet maihin Ranskassa.

Mukavassa sivumyötäisessä kohti Ranskaa

Purjehdus sujui ensimmäisen vuorokauden mukavasti sivumyötäisessä 8-14m/s tuulessa ja vauhtia oli parhaissa surffeissa yli 12solmua keskimäärin nopeus oli 7-8 solmua eli kovaa mentiin ja kaikki näytti hyvältä. Maanantai illalla alkoi kuitenkin tuuli nopeasti nousta ja oli hetkessä 18m/s ja nousi edelleen kiihtyvällä tahdilla samalla kun pimeys alkoi painua päälle. Aallokko kasvoi myös kovaa vauhtia ollen jo talon korkuista. Yöllä tuuli nousi jo 25m/s ja 3:00 laitettiin vene piihin makaamaan ja odotettiin sään rauhottumista. klo 6:30 kömmin ulos ja käänsin taas veneen oikeaan kurssiin, tuuli oli laantunut 16-17 m/s. Tuuli laantui päivän mittaan ja pysytteli 10-12 m/s koko loppu matkat. Perillä Camaret Sur Mer oltiin keskiviikko aamuna klo 5:00

Pitää kyllä sanoa että maanantain ja tiistain välinen yö oli ikimuistoinen, varmasti jokaiselle meistä. Se että myrsky yllättää saaristossa ei välttämättä ole iso ongelma, koska silloin on yleensä mahdollista mennä saaren taakse suojaan. Nyt oltiin kuitenkin keskellä Biskajanlahtea ja mitään mahdollisuutta suojaan ei ollut, oli vain otettava mitä tulevan pitää. Kokemus oli pysäyttävä, hetken jo yöllä ajattelin että tämähän on oikeasti vaarallista. Loppujen lopuksi vene ja miehistö selvisivät erittäin hyvin koettelemuksesta ja kuten sanonta sanoo, se mikä ei tapa vahvistaa. 

Koko ylitykseen meni 2 vuorokautta ja 12h


Onnellisesti taas maissa, Camaret-sur-mer


Porto - La Coruna

7.6.2013

Lähdettiin aamulla taas jatkamaan matkaa kohti La Corunan satamaa. Ensimmäistä kertaa oli ennustettu etelän puoleisia tuulia! Genaakkeriakin jo kaivettiin esiin. Aamulla piti kuitenkin saada ensin ruokaa rautagenualle ja varapolttoainesuodatin veneen esisuodattimeen. No kaiken säheltämisen jälkeen ne vihdoin saatiin hankittua mutta kyllä on oikeasti ikävä Suomen venetarvikekauppoja. Jos Meredinissä välillä ei meinaa jotain löytyä niin se on kyllä lastenleikkiä tähän säheltämiseen verrattuna. Jo pelkän CAV 296 suodattimen ostaminen on tunnin homma! Jotenkin vaan täkäläinen elämänmeno on sellainen hiukan hälläväliä juttu, Suomalainen tekemisen meininki puuttuu kyllä tyystin. Mitäköhän täkäläinen kaveri meinaisi kun tulisi Suomeen katsomaan meidän menoa ja meininkiä? Saisi varmaan hermoromahduksen muutamassa tunnissa...

Ei osattu oikein Hannun kanssa päättää kumpi linnoista ostetaan


Ja eikun merelle, kyllä satamassa olo jo piisasi

Keulapiikin punkan alta löytyi käyttämätön? genaakkeri! Oikein isänmaallisen värinenkin, onneksi ei ollut Portugalin punainen. Pari kertaa nostettiin ennen kuin saatiin oikeinpäin ylös, oli köydetkin vielä kiinnittämättä ja nurkissa Porttugalin kieliset tekstit... No ylös saatiin ja vetämään. Oli mukava taas olla merellä ja kevyessä lounaistuulessa lilluttiin kohti pohjoista. Kohtuullinen maininki kuitenkin keinutti venettä niinkuin täällä tuntuu aina tekevän.

Markun ja Tommin lähettämä karvalakkiviiri, kuulemma ensimmäinen Atlantilla seilaava yksilö :)

Jos ei tuule vähintään 10m/2 niin sitten on paras ettei tuule ollenkaan... No ei meidän Genaakkeri purjehdusta kauan kestänyt kun tuuli tyyntyi kokonaan ja taas sai Yanmar genoa vetää kohti kotia. Muuten matka jatkui totutulla kaavalla koneella kotiopäin. Pyydysmerkkejä oli todella paljon ja niitä sai yhtenään väistellä. 

Klo 23:30
Plotteri alkoi taas maagisesti toimia ja tutka saatiin taas yöksi päälle. On se eri sukkela laitos on kyllä aika sälli tuo Raymarine on kuin sillä olisi oma tahto, mitä suotta aina käskystä toimimaan.... Joku huono juotos siellä on pakko olla. Pitää La Corunassa laittaa atomeiksi ja katsoa mitä on syönyt.

8.6.2013

Klo 2:00
Tutkalla väistelen vastaantulevia purkkareita ja nautiskelen pimeä navigoinnista. Minusta pimeä navigointi on erittäin hauskaa ja opettavaista. No taas oli maali edessä ja suuntima ei näyttänyt muuttuvan yhtään eli törmäyskurssilla ollaan, no kurssin muutos 10 astetta ja edelleen törmäyskurssilla, kurssin muutos 20 astetta ja edelleen törmäyskurssilla! nyt alkoi jo sydän hakata, mitä ihmettä on tapahtumassa? Moottorialus on tulossa 18solmun vauhdilla suoraan meitä päin! kurssin muutos 90 astetta ja edelleen törmäyskurssilla! samalla iso valonheitin sytytettiin moottorialuksesta ja selvästi tutkailtiin kuka me oikein ollaan. Hetken päästä VHF heräsi eloon ja meitä kutsuttiin. Kutsuja oli Espanjan rajavartiolaitos joka oli tullut tarkastamaan meidät. No radion välityksellä kyseltiin veneen ja miehistön tiedot ja koko homma olisi ollut hetkessä ohi ellei rajavartioveneen radisti olisi ollut "hiukan" käsi simplex liikenteen suhteen. Kaverilla kun tahtoi jäädä aina oma lähetin päälle kun oli meidän vuoro puhua ja eikös se sitten taas kohta ihmetellyt miksei me vastattu. Oli kapteenilla hiukan pinna kireänä! no vihdoin saatiin lupa jatkaa matkaa ja vartioalus porhalsi kovalla vauhdilla seuraavan uhrin kimppuun.

 La Coruna alkaa hahmottumaan, alkoi satamaan.

Satama lähestyy ja eikun fendarit ja köydet taas paikoileen. Sataman suulla tulivat Englantilaiset ystävämme vastaan ja olivat menossa Biskajalle.

Satamakonttori jossa oli myös suihkut ja pesutupa

Pakkohan se plotteri ori purkaa ja alkaa mittaamaan mikä sitä oikein vaivaa, no itse powerinappula on ehjä, routtaukset siitä eteenpäin aina CPU kortille asti myös ehjät eli vika on CPU kortilla. CPU kortti oli niin pienillä pintaliitos osilla tehty ettei sinne ole ilman mikroskooppia mitään asiaa. Kyllä luovuttaminen kirvelee mieltä kovasti mutta näillä vehkeillä ei enempään ole mahdollisuuksia. Plotteri taas kasaan ja paikoille ja taas toimii, mutta kuinka kauan? ihme värkki.

Illalla käytiin syömässä ja suihkussa ja kyllä uni maittoi. Aamulla tarkoitus lähteä Biskajalle.






lauantai 8. kesäkuuta 2013

Cascais - Porto

5.6.2013

Noni selvishän se paikallinen "aamukin" kymmenen aikaan tuli Sergio laittamaan C80 paikoilleen ja avot kaikki toimi jopa AIS, nyt on helpottunut olo vihdoinkin kaikki kunnossa ja merelle. No ei aikaakaan kun miehistö oli jo köysiä irroittamassa ja oltiin menossa kohti ulokirjautumislaituria, joo täällä tosiaan ei marinaan saa edes mennä sisälle ennen sisään kirjautumista ja samaten ulos tultaessa aina pitää kirjautua ulos marinasta ennen merelle lähtö. Passitkin pitää näyttää.

Sergio ja apumies, todelliset ammattilaiset.

 Odotuslaituri

Satamakonttori

Sataman sisääntulo mereltä

Oltiin tultu noin mailin verran ulos merelle kun yhtäkkiä tajusin etten ollut muistanut maksaa dieseliä joka tankattiin odotuslaiturissa, voi kauhistuksen kauhistus, kohta rannikkotykistö varmaan perässämme. No eikun äkkiä U käännös ja takasin, no mitään suurempaa häslinkiä ei ollut ehtinyt tapahtua kassa tyttöä vaan hiukan hymyilytti. Onneksi! Olis se nyt ollut noloa joutua putkaan Portugalissa tiisseli varkaudesta.

Klo 21:30
Raymarine C80 taas rikki, ei voi olla todellista! Kauan se kestikin tällä kertaa. Tekisi mieli kiroilla! Ai että kyllä on Garminia ikävä! Samalla huomasin ettei laturi lataa, kierrokset pois ja äkkiä tutkimaan mikä nyt oikeen menossa. Lataus ongelma selvisi kohtuu äkkiä, joku oli vahingossa ohi mennessään tönäissyt Yanmarin virta-avainta ja virrat oli pois, no kone tietty kävi edelleen mut lataus ei toimi. Virta avain päälle ja kaikki taas hyvin lataus toimi. Onneksi ei ollut laturi palanut.

Klo 23:45
C80 räpläsin ja kaikki muut toimii mutta virtanappula ei. No sinänsä tämä ei olisi iso ongelma mutta kun näytön taustavalon säätö meneen tämän kautta ja on muuten tosi kirkas keskellä yötä kun ei saa himmennettyä. Toinen ongelma on että tutkaa ei saa päälle ellei virtanappula toimi. No kokeilin harmistuneena sitä perinteistä korjaus menetelmää, lekaa vaan ellei mikään muu auta. Koputin nappulan viereen ja oho sehän lähti toimimaan! Ihmeiden aika ei ole ohi. Ei olis uskonut.

Klo 00:00 
Vahdin vaihto Kari nukkumaan ja Kalevi vahtiin. Komea perävana kun vesi hohtaa fosforisena, mitä lie pikku eläimiä kun hohtaa pimeässä, sukkela huuhdella vessakin kun kiiltomadot valaise pönttöä :)

Klo 03:00
Vahdin vaihto, Kalevi nukkumaan ja Hannu puikkoihin. Yksi kalastusalus oli tulla päälle mutta onneksi huomasi viime tipassa ettei Suomi poikien kanssa kannata ryppyillä!

6.6.2013 Klo 14:00
Saavuttiin Porton satamaan Douro Marine. Mukava vuorokausi ja hienosti pyörii kolmella ukolla ja 3h vahdeilla. Ihan niinkuin oltiin suunniteltukkin. Mukava huomata että homma toimii. Satamassa oli menossa joku Ranskalaisten avomeri kilpureiden etappi. Muuten matka Cascaista Porttoon meni totutulla kaavalla vastatuuleen Yanmarin avustuksella, mikä pieni piskuinen voimanpesä se onkaan.

Mukava "pikku" ristiaallokko kun joen virta, vuorovesi ja tuuli kohtaa

 Valter oli järjestänyt meille luotsin. Kyllä se Valter osaa, todellinen ammattilainen. Ja olipa vielä varannut meille marinasta paikankin valmiiksi.

Aika vehkeitä noi ranskalaisten veneet

Tästä oli Neidistö tykännyt :) Terkkuja tytöille, omille pikku kullannupuille.

Käytiin sit kuntoilemassakin oli siinä mäessä nousua, Hannu ja Kalevi meni kuin aropuput mäkeä ylös en millään meinannut pysyä perässä.


Ehkä 1/4 kiivetty

Illalla Kalevi vielä vaihtoi koneeseen laturin ja vesipumpun hihnat. Kaikki valmista seuraavaan etappiin. Aamulla lähdetään Espanjaan La Corunaan

Lisää dieseliä tankkiin